Private Case - Yritys

Yritys

Olemme ylpeitä tuotteistamme

Private Case sai alkunsa oikeastaan sattumalta, vuonna 1985. Ari Korolainen (rak.arkkitehti, teollinen muotoilija TKO), suunnitteli taloja. Kuinka kuljettaa paperit ja piirustukset kevyesti ja kätevästi mukanaan, Korolainen pohti työnsä lomassa. Hän mietti aikansa ja teki ensimmäisen salkun itselleen. Materiaaliksi hän valitsi sataprosenttisen uusiopahvin. Omaan käyttöön tehty idea toimi hyvin ja sai nopeasti paljon positiivista palautetta ja kiinnostusta. Sen jälkeen kaikki tapahtuikin nopeasti. Muutaman kuukauden kuluttua syntyi Private Case Oy, muotoiltuja pahvituotteita valmistava yritys.

Jatkuva tuotekehittely ja suunnittelu

Vuosien varrella tuotevalikoima on kasvanut. Salkkujen lisäksi mallistoon kuuluu vihkoja, kansioita, kalentereita, pakkauksia ja säilytyslaatikoita. Kaikille Private Case -tuotteille on edelleenkin yhteistä käytännöllisyys. Selkeän tyylikäs muotoilu ja käyttäjien tarpeet huomioon ottava suunnittelu on yhä pohjana Private Case -tuotteiden menestykselle. Private Case -tuotteita arvostetaan ympäri maailmaa. Private Case -tuotteet ovat edustaneet suomalaista muotoilua useissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Niille on myönnetty HYVÄÄ SUOMALAISTA MUOTOILUA -tunnustus ja PRO FINNISH DESIGN -kunniamaininta.

Olemme ylpeitä asiakkaistamme

Olemme kiitollisia ja ylpeitä kaikista Private Case -käyttäjistä, yksittäisistä käyttäjistä suurvaltiojohtajiin, pieniin yrityksiin ja monikansallisiin suuryrityksiin.

Tervetuloa Private Case -tuotteiden maailmaan!